AAC Kolmen soolon kevat2

Alpo Aaltokoski Company: Kolmen soolon kevät

Tilaa tarjoilut
Esitysajat

ke 14.4. klo 18



to 15.4. klo 18


pe 16.4. klo 18


la 17.4. klo 15

Esittely

Koreografi Alpo Aaltokosken 40-vuotistaiteilijajuhlavuosi huipentuu Tanssin talon Pannuhallissa 13.–17. huhtikuuta 2027.

Kolmen kansainvälisen miestanssijan yhteisnäytöksessä nähdään teokset:

Mies laiturilla – To Go or Not to Go, 68-vuotiaan Aaltokosken uusi soolotanssiteos;
Navigatio, Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhlan v. 2016 soolo meksikolaisen Emiliano Castillon tulkintana;
De Una Semilla, ”siemenestä”, Aaltokosken ensimmäisen Nicaraguan-matkan pohjalta v. 1995 syntynyt teos nicaragualaissyntyisen Yeinner Chicasin tulkintana.

Alpo Aaltokoski ja Latinalainen Amerikka

Alpo Aaltokosken ensimmäinen matka Latinalaiseen Amerikkaan suuntautui vuonna 1994 sisällissodasta toipuvaan Nicaraguaan. Tanssituntien vetäminen paikallisille tanssijoille keskellä kurjuutta ja laukausten ääniä sai Aaltokosken ensin kyseenalaistamaan koko tekemisen merkityksen, mutta näkökulma muuttui, kun yksi osallistujista sanoi: “Me olemme köyhiä, mutta pitääkö meidän olla myös henkisesti köyhiä?” Matkan pohjalta syntyi sooloteos De Una Semilla, “siemenestä”, jota Aaltokoski esitti vuosia eri puolilla maailmaa. Sittemmin hän on antanut teoksen kahdelle nicaragualaiselle tanssijalle, joista Yeinner Chicas saapuu keväällä Suomeen esittämään oman tulkintansa.

Kolmen vuosikymmenen aikana Alpo Aaltokoski Company on tehnyt yhteistyötä kymmenen Latinalaisen Amerikan maan kanssa. Ryhmä on esiintynyt ja vetänyt työpajoja Nicaraguasta Meksikoon, Boliviaan, Brasiliaan ja Venezuelaan, ja Aaltokoski on harjoittanut teoksiaan sikäläisille tanssijoille: viisi teosta Nicaraguassa, Después de Ayer Boliviassa Patricia Sejasille ja Navigatio Meksikossa Emiliano Castillolle.

Meksikon seikkailuista ja Navigation harjoitusprosessista kertoo myös huhtikuussa 2027 ilmestyvä elämäkertateos Alpo Aaltokoski – Kun kylän poika alkoi tanssia (kirjoittanut Helmi Saksala).

“Olen saanut voimaa ammattiini juuri täällä”, sanoo Alpo Aaltokoski Latinalaisesta Amerikasta. Hän on aina työskennellyt paikallisten olosuhteissa ja vastavuoroisesti kutsunut kumppaneitaan opinto- ja residenssimatkoille Suomeen.

Järjestäjä: Alpo Aaltokoski Company

Teokset

Mies laiturilla – To Go or Not to Go

Laitureilla on tehty isot päätökset: jäädäkö vai lähteä. Tyhjä laituri ei ole tyhjä, se muistaa jo lähteneen ja odottaa seuraavaa saapuvaksi.

68-vuotiaan miehen soolotanssiteos on eräs metafora odottamiselle, saapumiselle ja lähtemiselle. Laiturilla voi seurailla ulkopuolisena miten elämä eri muodoissaan lipuu ohi. Voi olla itse matkustaja. Jonkun toisen matka voi ristetä oman kanssa.

”Lapsena istuin veljeni kanssa maitolaiturilla. Autot tulivat jostakin ja menivät jonnekin. Silloin minua eivät niinkään kiinnostaneet autoissa matkaavat ihmiset tai heidän määränpäänsä. Kirjasin vain ylös automerkit, värit ja rekisterinumerot. Usein kuljettajat ja matkustajat huiskuttivat meille, joskus joku heitti jotain auton ikkunasta. Ajattelin: Tuolla jossakin täytyy olla jotain ihmeellistä, kun kaikki ovat menossa sinne. 1960-luvulla nelostietä kulki mitä kummallisimpia kotteroita, moni jaksoi hädin tuskin puksuttaa mäkeä ylös. Tien kupeessa sijaitsevan kotini ulkoseinään oli kiinnitetty läheisen lomakylän mainos, ja jos neuvoa tultiin kysymään vieraalla kielellä, ei kukaan perheessäni ymmärtänyt. Ihmiset eivät aina ymmärrä toisiaan, tajusin. Kielitaidottominakin pystyimme silti opastamaan ulkomaan matkailijoita yhdessä karttaa lukien.

En tänä päivänäkään osaa vieraita kieliä kovin hyvin. Olen kuitenkin osannut hypätä laiturilta ohi kulkevien kyytiin. Olen tehnyt matkoja moniin maihin ja eri kulttuureihin, ja ymmärtänyt, että kaikilla on jokin oma lähtöpiste. Me kaikki olemme laiturilla!”

– Alpo Aaltokoski

Navigatio

Meksikolaistanssija Emiliano Castillon tulkinta, Suomen ensi-ilta 13.4.2027

Kehon muistissa kulkee koko historiamme, ainutkertainen nykyhetki ja huomisen mahdollisuus. Tanssiteos Navigatio viittaa yhteen ihmisen perustavanlaatuisimmista tarpeista: henkisen yhteenkuuluvuuden etsimiseen ja kotoisuuden kokemiseen. Tanssin voimahahmo Alpo Aaltokosken viettäessä 30-vuotistaiteilijajuhlaansa vuonna 2016 tulkitsi koreografi itse teoksensa. Nyt Navigation esittää Meksikon San Luis Potosísta kotoisin oleva tanssija Emiliano Castillo.

Navigation musiikin ovat säveltäneet kielisoitintaiturit Jussi Jaakonaho ja Joonas Widenius. Jaakonaho on mm. Ismo Alangon, Tuure Kilpeläisen ja Jonna Tervomaan yhtyeistä tuttu kitaristi, säveltäjä ja musiikin tuottaja. Widenius lukeutuu suomalaisen flamencokitaroinnin kiistattomaan kärkeen; hänen lukuisista yhteistyökumppaneistaan mainittakoon mm. UMO, Perico Sambeat, David Dominguez, Alba Carmona, Raul Mannola ja Kaari Martin.

Pannuhallin esityksissä vierailee lavalla nuori muusikko, laulaja ja kitaristi Amalia Martinez.

Teoksen kokonaisvaltaisen visuaalisuuden ovat luoneet AAC:n pitkäaikaiset yhteistyökumppanit: palkittu pukusuunnittelija Marja Uusitalo ja valosuunnittelija Kalle Paasonen. Lavastus on Anders Karlsin.

Emiliano Castillon ja Amalia Martinezin tulkintaa esitettiin Meksikossa helmikuussa 2025.

De Una Semilla

Nicaragualaistanssija Yeinner Chicasin tulkinta

“Siemenestä” pohjautuu Alpo Aaltokosken kokemuksiin hänen ensimmäisellä Nicaraguan-matkallaan vuonna 1994. Vierailu sisällissodan ja kauppasaarron runtelemassa maassa oli koreografille järkytys hänen opettaessaan Contemporánea de Camara de Nicaragua -tanssiryhmää. Matkaa seuraavana vuonna syntyi De Una Semilla: intensiivinen, rituaalinomainen soolo, jonka yksinkertainen ja askeettinenkin liikekieli heijastaa tekijänsä sisäistä maailmaa ja näkemystä liikkeestä.

“Sen, mikä on kaikkein arvoituksellisinta, sen joka punoutuu perusolevan juuriin, sen joka löytyy aistimusten aineettomasta lähteestä; sen minä yritän saada teille välitetyksi.”

– Gasquet

Haastattelussa: Alpo Aaltokoski

Alpo Aaltokoski pohtii haastattelussa taiteellisia inspiraation lähteitään, kansainvälisten kokemusten merkitystä ja tanssin paikkaa maailmassa.

Lue haastattelu

Tekijät

Juhlavuoden ilme ja graafinen suunnittelu: Atte Karttunen
Juhlavuoden teosvideokoosteet: Mikko Lampinen
Tuotanto: Alpo Aaltokoski Company / Nomadi ry
Tukijat: Taide- ja kulttuurivirasto, Helsingin kaupunki

40-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävä Alpo Aaltokoski on koreografi, tanssitaiteilija ja vuonna 1995 alkunsa saaneen Alpo Aaltokoski Companyn taiteellinen johtaja. Uransa aikana Aaltokoski on luonut yli 65 koreografiaa, joita on esitetty yli 30 maassa viidellä mantereella: Alpo Aaltokoski Company on mm. laaja-alaisimmin Latinalaisen Amerikan maissa toiminut suomalainen tanssiryhmä. Alpo Aaltokoski on toiminut myös taiteilijaprofessorina ja Täydenkuun Tanssit -festivaalin taiteellisena johtajana sekä palkittu Suomessa mm. Pro Finlandia ja Tanssin Maineteko -palkinnoilla.

Mies laiturilla – To Go or Not to Go

Koreografia ja tanssi: Alpo Aaltokoski
Valosuunnittelu: Kalle Paasonen
Videosuunnittelu: Kosti Kinnunen
Musiikki: Giya Kancheli
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Kesto: n. 20 min

Navigatio

Koreografia: Alpo Aaltokoski
Tanssi:
Emiliano Castillo (MEX) (Alpo Aaltokoski 2016)
Musiikki:
Jussi Jaakonaho, Joonas Widenius
Livemuusikko:
Amalia Martinez
Valosuunnittelu:
Kalle Paasonen
Pukusuunnittelu:
Marja Uusitalo
Lavastus:
Anders Karls
Kesto:
n. 50 min

De Una Semilla

Koreografia ja tanssi: Alpo Aaltokoski (1995) / Tanssi v. 2016 lähtien: Yeinner Chicas (NIC)
Musiikki ja äänisuunnittelu:
Antti Riikonen
Valosuunnittelu:
Tuukka Törneblom
Pukusuunnittelu:
Päivi Uusitalo
Kantaesitys: 1.10.1995 Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus
Kesto: n. 30 min

Yeinner Chicasin tulkinta De Una Semillasta sai ensi-iltansa Alpo Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhlassa Aleksanterin teatterissa keväällä 2016.

Lipputiedot

Early Bird -lippu | 28 €

Alennuslippu | 15 € Ammattilaiset, alle 25-vuotiaat, opiskelijat, työttömät, siviilipalvelus- ja varushenkilöt.
Eläkeläiset |
25 €
Ammattilaiset |
19,50 € STST ja SVÄV jäsenet.
Ryhmälippu |
28 €
Pyörätuolilippu |
19,50 €

Varauduthan esittämään alennukseen oikeuttavan todistuksen.

Katsomo on numeroimaton.

Lippuja saatavilla verkkokaupan lisäksi Kaapelitehtaan Lasipihan myyntipisteestä.

Lue lisää: Tanssin talon lipunmyynnin käyttöehdot.

Alpo Aaltokoski logo

Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon