Borda banneri

Brasiliaa koskevien mielikuvien tuolla puolen: Lia Rodrigues ja keho alueena

Brasiliaa koskevien mielikuvien tuolla puolen: Lia Rodrigues ja keho alueena

UUTISET Tutustu taiteilijaan Artikkeli

Lia Rodrigues Companhia de Danças saapuu Suomeen Borda-teoksellaan 2.–3.11.. Euroopassa asuva ja työskentelevä brasilialainen tanssitaiteilija Carolina Paulino pohtii brasilialaisen kehon kantamia moninaisia historioita sekä sitä, miten koreografia voi kyseenalaistaa rajoja, kuulumisen kokemuksia ja sitä, kenellä on mahdollisuus päästä taiteen äärelle.

Euroopassa asuvana ja työskentelevänä brasilialaisena tanssitaiteilijana pohdin usein, millaisena Brasilia nähdään ulkomailta käsin. Samba, karnevaalit, jalkapallo sekä poikkeuksellinen rytmitaju ja juhlimisen ilo ovat tuttuja mielikuvia. Ne ovat merkityksellisiä osia kulttuuriamme, ja niiden taustalla on rikas historia, erityisesti afrobrasilialainen kulttuuriperintö. Mutta ne eivät kerro koko tarinaa.

Brasilia on monien äänten maa, jota ovat muovanneet alkuperäiskansojen perinne, afrikkalaisen diasporan kulttuuriperintö, eurooppalainen kolonialismi, muuttoliike ja syvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Taiteelliset ilmaisumuotomme kantavat mukanaan näitä historioita – toisinaan näkyvästi, toisinaan tavoissamme liikkua, kokoontua, juhlia ja vastustaa. Keho säilyttää muistoja, joita sanat eivät aina pysty ilmaisemaan.

Tämä on yksi tapa lähestyä Lia Rodriguesia, jonka vuonna 1990 Rio de Janeirossa perustetusta tanssiryhmästä on tullut merkittävä ääni kansainvälisellä nykytanssin kentällä. Rodriguesin teokset eivät pyri esittämään yhtä tunnistettavaa kuvaa Brasiliasta. Sen sijaan ne kysyvät, mitä kehot voivat paljastaa haavoittuvuudesta, mielikuvituksesta, vallasta ja yhdessä elämisestä.

Lia Rodrigues
Rodriguesin työskentely kutsuu meitä arvioimaan uudelleen etäisyyttä, jonka usein oletamme vallitsevan nykytaiteen ja sitä ympäröivien yhteisöjen välillä.

Vuodesta 2004 lähtien ryhmä on työskennellyt Maréssa, laajalla favela-alueella Rio de Janeirossa, yhteistyössä Redes da Maré -järjestön kanssa. Tämä pitkäjänteinen yhteistyö on ollut mukana mahdollistamassa Centro de Artes da Maré -taidekeskuksen ja Escola Livre de Dança da Maré -tanssikoulun perustamista. Merkitystä ei ole vain sillä, missä tanssia tehdään, vaan myös sillä, ketkä voivat osallistua sen tekemiseen ja kokemiseen. Yhteiskunnassa, jossa kulttuuriset mahdollisuudet jakautuvat epätasaisesti, tällainen sitoutuminen on sekä taiteellinen että yhteiskunnallinen teko.

Maréa ei pidä pelkistää vaikeuksien symboliksi eikä käsitellä vain toiminnan taustana. Se on tiedon, luovuuden ja jokapäiväisen elämän paikka sekä osa jatkuvaa vuorovaikutusta tanssiryhmän ja sen ympäristön välillä. Rodriguesin työskentely kutsuu meitä arvioimaan uudelleen etäisyyttä, jonka usein oletamme vallitsevan nykytaiteen ja sitä ympäröivien yhteisöjen välillä.

Kysymykset kulttuurin saavutettavuudesta, muuttoliikkeestä, kuulumisesta ja siitä, kenen ääni tulee kuulluksi, ovat ajankohtaisia myös suomalaisessa yhteiskunnassa.

Borda-teoksen portugalinkielinen nimi viittaa sekä reunaan tai rajaan että kirjomiseen. Rajat voivat erottaa, luokitella ja sulkea ulkopuolelle. Lankoja voidaan puolestaan yhdistää, löysätä ja kutoa uudenlaisiksi muodoiksi. Näyttämöllä yhdeksän esiintyjää luo liikkeen ja erilaisten materiaalien avulla jatkuvasti muuttuvia kuvia yhteydestä ja erilaisuudesta. Suoraviivaisen kertomuksen sijaan teos kutsuu yleisön kokemaan nämä kysymykset liikkuvien kehojen kautta.

Mitä tämä voisi merkitä Suomessa? Brasilian ja Suomen historiat ovat hyvin erilaisia, eikä maiden eriarvoisuutta pidä rinnastaa suoraan toisiinsa. Silti kysymykset kulttuurin saavutettavuudesta, muuttoliikkeestä, kuulumisesta ja siitä, kenen ääni tulee kuulluksi, ovat ajankohtaisia myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Rodriguesin työ avaa tilan näiden kysymysten tarkastelulle ilman oletusta siitä, että yhden ihmisen kokemus voisi edustaa toisen kokemusta.

Borda. C: Sammi Landweer

Suomalaiselle yleisölle ehdottaisin, että odotukset tunnistettavasti ”brasilialaisesta” tanssin liikekielestä jätettäisiin syrjään. Sen sijaan kannattaa tarkastella esiintyjien välisiä suhteita, heidän muokkaamiaan materiaaleja ja hetkiä, jolloin yksittäisestä kehosta tulee osa kollektiivista kuvaa. Kokemus voi olla hämmentävä, leikkisä tai lempeä – joskus kaikkea tätä samanaikaisesti.

Brasilialaisena taiteilijana pidän tällaisen kohtaamisen mahdollisuutta arvokkaana. Tanssi antaa kulttuureille mahdollisuuden keskustella keskenään ilman, että niiden tarvitsee muuttua samanlaisiksi. Lia Rodrigues ei kerro meille, mitä Brasilia on. Hän kutsuu meitä kuvittelemaan, mitä voisimme rakentaa yhdessä, elämäämme muovaavien rajojen yli.

– Carolina Paulino, brasilialainen tanssitaiteilija, koreografi ja liikkeen ohjaaja

Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon