BORDA Lia Rodrgues Sammi Landweer SR500777
Näytä valokuvaaja

Brasilian "koreografinen ihme” Lia Rodrigues ensimmäistä kertaa Suomeen

Brasilian "koreografinen ihme” Lia Rodrigues ensimmäistä kertaa Suomeen

Tiedotteet

Tanssin talon kansainvälinen vierailusarja esittää Lia Rodriguesin teoksen ensimmäistä kertaa Suomessa 2.-3.11.2026. Yli 40 vuotta kestäneellä urallaan Rodrigues on noussut yhdeksi Brasilian vaikutusvaltaisimmista nykytanssin tekijöistä, jonka yhteiskunnallisesti latautuneet teokset lumoavat yleisöjä ympäri maailmaa. Uusin teos Borda on ajankohtainen ja aistillinen tutkimusmatka rajoihin – niiden muodostumiseen, liikkeeseen ja jatkuvaan muuttumiseen.

Portugalin kielessä sana borda viittaa sekä rajaan että kirjontaan. Rodrigues tarttuu molempiin merkityksiin – rajat voivat jakaa, mutta niitä voi kirjailun tavoin myös muokata, purkaa ja kutoa uudelleen. Maantieteelliset, poliittiset ja sosiaaliset rajat erottavat meidät toisistamme: syntyperäisen vieraasta, tutun tuntemattomasta, minut sinusta. Samalla ne kuitenkin liikkuvat, siirtyvät ja joskus jopa tanssivat.

Yhdeksän tanssijan teos kysyy, mitä tapahtuu, kun rajojen yli kuljetaan: näkyvien ja näkymättömien esteiden, piikkilangan ja betonin, mutta myös uskomusten, pelkojen ja ennakkoluulojen.

Värikylläinen ja voimakas näyttämöteos kutsuu avaamaan rajoja ja kuvittelemaan toisenlaisen maailman. Sellaisen, jossa yhteen tuleminen voittaa erottamisen, hyväksyminen torjumisen ja avoin ovi suljetun.

Lia Rodrigues tunnetaan inklusiivisesta työskentelytavastaan ja pitkäjänteisestä työstään Brasiliassa paikallisyhteisöjen kanssa. Teoksissaan hän antaa näyttämön äänille, jotka usein jäävät kuulematta. Rodrigues perusti Centro de Artes da Maré -taidekeskuksen Rio de Janeiron Marén-favelaan 15 vuotta sitten yhteistyössä paikallisen kansalaisjärjestön kanssa. Hänet vihittiin tästä työstään Suomen Taideyliopiston kunniatohtoriksi vuonna 2024. Tinkimättömällä visiollaan Rodrigues osoittaa, että tanssi on enemmän kuin liikettä: se on muutoksen teko, tapa avata maailmoja ja kutsu solidaarisuuteen.

"Brazil's miraculous choreographer."
- Financial Times

Lia Rodrigues: Borda

Erkko-sali, Tanssin talo (Kaapeliaukio 3, Helsinki)
Esitykset: 2. & 3.11.2026 klo 19.30
Liput: 41,50-22 €, tanssintalo.fi

Esitys on osa Tanssin talon kansainvälisten vierailujen sarjaa. Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella toteutettava sarja tuo Suomeen tanssin kiinnostavimpia ryhmiä ja tekijöitä maailmalta.

Lisätiedot: Saara Oranen, viestintä, saara@tanssintalo.fi +358 445661903
Mediakuvat: Tanssin talon pressikansio

www.tanssintalo.fi

Tanssin talo
Tanssin talon tehtävänä on edistää, tukea ja toteuttaa monimuotoista tanssitaidetta ja tanssikulttuuria. Tanssin talossa on tarjolla sekä kotimaisia että kansainvälisiä tanssin ja esittävän taiteen esityksiä. Ohjelma muodostuu eri kulttuuritoimijoiden tuottamista ohjelmasisällöistä sekä Tanssin talon toteuttamasta ohjelmahanketoiminnasta. Tanssin talon toimintaa tukevat Helsingin kaupunki ja Taide- ja kulttuurivirasto. Tanssin talon kansainvälistä vierailusarjaa tukee Jane ja Aatos Erkon Säätiö.

Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon