Anna Moilanen edit

Tanssin talon hallituksen jäseneksi valittu yrittäjä Anna Moilanen

UUTISET

Tanssin talo ry:n jäsenet valitsivat ylimääräisessä kokouksessaan 4.10. yrittäjä Anna Moilasen Tanssin talon hallitukseen. ”Tosi kiinnostavaa miettiä, miten tanssi, sen tekijät ja yleisöt voivat olla uusin tavoin kosketuksissa syvästi rakastamassani kaupungissa, kauniissa vastasyntyvässä kulttuuritemppelissä”, Moilanen sanoo.

Annan yritys, Open Flower, tekee tulevaisuuden ideointia ja neuvonantoa kaupungeille, yrityksille, yliopistoille, liitoille, säätiöille, valtiolle, yksilöille ja muille toimijoille, joita kiinnostaa uusi, muutos ja utopiat. Anna katsoo maailmaa mahdollisuuksien kautta, ja kiinnostui jo 27 vuotta sitten kauppakorkeakoulussa opiskellessaan taiteen, kulttuurin ja bisneksen tuomisesta yhteen uusin, hedelmällisin tavoin.

Viime vuosina Anna on tehnyt töitä erityisesti taiteen ja kulttuurin eteen sekä neuvonannon (mm. Koneen Säätiö, HAM, Muusikkojen liitto, Taideyliopisto, Suomen valokuvataiteen museo, Suomen Taiteilijaseura, Designmuseo, EMMA, Zodiak, Outsider Art Festival, Helsingin kaupunki) että omien avausten kautta (mm. keskeneräisyyteen keskittyvä Wolf-festivaali, joka luo taiteilijoille ja ajattelijoille vapaan, rennon, intiimin tilan kokeilla uutta yleisön edessä). Anna on toiminut myös Tanssin talon Advisory boardin jäsenenä. Hän on kulttuurin ja kaupungin suuri rakastaja.

Anna Moilanen tulee hallitukseen Roza Ahmadin jätettyä paikkansa työkiireiden vuoksi.

Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon