Miltä tanssin monimuotoisuus näyttää Tanssin talon kevään 2024 ohjelmaa tarkasteltaessa? Lue toimittaja ja kriitikko Maria Säkön essee.
Nykytanssin vapaus houkuttaa ja hämmästyttää. Kun eri lähtökohdista ponnistavat tekijät ja ryhmät tulevat samaan tilaan, näyttämön rajattomat mahdollisuudet avautuvat niin taiteilijoille kuin katsojille. Näyttämön vapaus voi antaa sysäyksen myös muunlaisen monimuotoisuuden sallimiseen ja huomaamiseen. Ja ehkä myös oman taidenäkemyksen kehittymiseen.
Miltä tanssin vapaus näyttää Tanssin talon kevään 2024 ohjelmaa tarkasteltaessa?
Tanssin talon kevät juhlistaa tanssin eri muotoja, lajeja ja lähtökohtia, perinnettä ja siitä irtautuvaa ilmaisua. Eikä vain tanssia koko kirjoissaan vaan myös esityksiä, joissa teatterin ja tanssin välinen raja-aita tutisee tai murtuu kokonaan.
Tanssiryhmä Carl Knif Company oli viime vuonna ehdolla vuoden teatteriksi - Tanssin talossa ryhmän johtajalta Knifiltä nähdään henkilökohtainen soolo, joka käy läpi homoseksuaalien historiaa. Carl Knif ja niin ikään keväällä Tanssin taloon teoksensa Okon Fuoko tuova Alpo Aaltokoski luovat kumpikin usein kokonaisen maailman valon, äänenä ja dramaturgian kautta. Liike sinänsä ei ole määräävä tekijä, vaan esityksessä tehtyjä päätöksiä sanelevat pikemmin teoksen pyrkimykset, joissa on pohjalla selkeä aihelähtöisyys.
Espoon Teatteri & tuo Tanssin taloon belgialaisen Miet Warlopin ohjaaman ONE SONG: Histoire(s) du Théâtre IV -esityksen. Warlop on tunnettu siitä, että hänellä visuaalinen maailma, musiikki ja esitys ovat usein näyttämöllä samanarvoisia. Teos liikkuu tanssimaratonin, kilpailun ja festivaalin välimaastossa.
Suomessa näyttämö on harvoin vapaa sillä tavalla kuin se tulee olemaan maaliskuussa nähtävässä Tero Saarinen Companyn ja Tampereen Työväen Teatterin Macbethissä. Usein tanssijat ovat teatterissa pikemmin säestäjiä tai tarinan tukijoita, harvemmin tasa-arvoisia tekijöitä. Tässä teoksessa tanssijat ovat kuitenkin erityisen itsenäisiä taiteilijoita, jotka esittävät eri puolia Macbethistä. Macbeth on samaan aikaan kaikissa tanssijoissa läsnä.
Tanssija David Scarantino kuvaa harjoitusprosessia näin: ”Emme lähde kuvittamaan sitä, mitä näyttelijät ilmaisevat. Pikemmin sukellamme Shakespearen materiaaliin ja tuomme sieltä esiin erilaisia liikkeellisiä ehdotuksia. Näyttelijät tulkitsevat niin paljon muutakin kuin pelkkää tekstiä, sitä on kiehtovaa seurata, etenkin kun kaikki kielen kiemurat eivät minulle avaudu.” Shakespeare on runollisuudessaan, monimuotoisuudessaan ja tuhlailevuudessaan tanssijoille kiehtova maasto.
Kun tarkastelee sitä, mistä koreografit ja tanssijat tänä päivänä ammentavat, lähteitä on lukemattomia, mutta yksi asia heitä kuitenkin yhdistää. Näyttämöä, sen merkitystä ja lainalaisuuksia ei pidetä itsestään selvinä eikä mitään traditiota toisteta ilman että ollaan tietoisia siitä, mitä kaikkea se tuo mukanaan. Siksi tanssin lähihistorian tunteminen on avain tanssin syvempään ymmärrykseen.
Tanssin talo jatkaakin toukokuussa nykytanssin suurten nimien esittelyä yhden Euroopan merkittävimmän koreografin, Sasha Waltzin, vierailulla. Häneltä nähdään kaksiosainen teos, joka tutkii Beethovenin seitsemättä sinfoniaa ja sen herättämiä tulkintoja.
Monia nykytekijöitä kiinnostaa myös näyttämöllä nimenomaan eri elementtien itsenäisyys. Zodiakin tuottamalla Sivuaskel-festivaalilla helmikuussa nähtävän, nykytanssin keskeisiin ryhmiin kuuluvan ruotsalaisen Cullberg-ryhmän Sylph on Halla Ólafsdóttirin koreografia, jossa puvut, äänet, valot ja tanssi ovat kaikki tasaveroisia. Tekoverta, voimakkaita ääniä, baletin muotoa yhdistettynä noituuteen – teoksen lähtökohdissa tutkitaan mytologista hahmoa.
Joillekin nykytekijöille näyttämön ainutlaatuisuus syntyy siitä, että teokseen voi tuoda monia keskenään erilaisia maailmoja eikä yhtenäisyys ole ohjenuorana. Nuoren polven nouseva tähti Florentina Holzingerilta nähdään Tanssin talossa Tanz. Feministisen performanssin ja erilaisten kehoa äärimmilleen koettelevien sirkustemppujen ja nykypäivän kehoon liittyvät pakkomielteet, sairaudet mutta toisaalta myös body- ja sex positivity elävät hänen teoksissaan rinta rinnan tanssin kanssa. Se, mitä ennen pidetiin naisten pienenä asiana kohoaa hänen teoksissaan monumentaalisiin mittoihin. Hän uskaltaa tuoda näyttämölle eriparisia ja keskenään riiteleviäkin erilaisia tyylejä, mikä on Suomessa usein harvinaista.
Tänä päivänä tanssin tekijät määrittävät itse suhteensa historiaan. He toimivat erilaisissa maailmanlaajuisissa verkostoissa kuin tekijät vielä 80- ja 90-luvuilla. Isot, kaikkien tuntemat nimet ovat osin korvautuneet tekijöille, jotka ovat tietyn piirin sisässä hyvinkin tunnettuja, ja nämä piirit voivat ulottua vaikka mille mantereelle, mutta eivät välttämättä saavuta suurta yleisöä yksittäisiin teoksiinsa – eivätkä sellaista edes havittele vaan hakevat intiimiä ja erityistä tunnelmaa pienimuotoisuudella.
Sosiaalisen median aikakaudella verkostot myös tanssitaiteessa voivat syntyä nopeasti ja ulottua yli kansallisten rajojen automaattisesti. Lähtökohtana ei välttämättä ole mikään selkeä aihe vaan pikemmin jonkinlainen tunnelma.
”Minulle tanssiteos on puheenvuoro”, sanoo koreografi Johanna Nuutinen. Nuutiselle on tärkeää saada ilmaista ihmistä kaikkine puolineen omassa teoksessaan. Analyyttisyys ja intuitiivisuus lyövät hänen esityksissään kättä – tai ehkä pikemminkin inspiroivat toisiaan ilman pakottavuutta. Taiteilijana hän antaa itsensä vaikuttua kaikesta. Monelle nykytekijälle eri tieteenalojen löydökset ja puhetavat ovat olennainen osa taidetta.
Nuutisen Zero-Zero nimi viittaa sekä ilmastotieteelliseen termiin eli olemattoman näkyvyyden tilaan, mutta myös ihmisen sisältä nouseviin esteisiin ja sumuun, jotka ovat esteenä toisen ja itsen kohtaamiselle. Nuutinen on tehnyt teoksia, joissa on tarkasteltu eri tavoin ihmistä digitaalisten laitteiden maailmassa kohtaaminen, kosketus ja katsominen nykypäivänä tarkoittaa? Hänen teostensa ihmiskuva – tieteen, taiteen ja sosiaalisten suhteiden leikkauspisteessä - vaikuttaa olevan erityisen vapaa ennakkomäärittelyistä.
Viime aikojen nykytanssia koskevassa keskustelussa on kysytty, tehdäänkö enää näyttäviä liikelähtöisiä esityksiä lainkaan. Nuutisen mukaan kysymys näyttävyydestä pitäisi pilkkoa osiin. ”Mitä tarkoittaa näyttävyys kenellekin ihmiselle?” ”Kuka sen määrittelee?”
Nuutinen sanoo, ettei itse ajattele, että näyttävyyttä toisivat ainoastaan isot puitteet. ”Olen nähnyt tosi pienessäkin tilassa näyttävyyttä. Ajattelen että näyttävyys on itselleni sitä, että kaikki esityksen komponentit – sekä tanssissa, valossa, äänessä, tilassa kuin videossa – on tietoisesti valittuja ja vain tarpeellinen on näyttämöllä läsnä. Tekijät lähestyvät tilan, äänen, kehon ja materiaalien luomaa vuoropuhelua rohkeasti ja artikuloidusti.”
Voiko olla tanssia ilman liikettä?"
Näyttämön vapauden lisäksi myös suhde yleisöön on nykytanssissa viime vuosina muuttunut. Tanssiteos ei elä omassa kuplassaan, muuttumattomana tuotteena vaan joka ikinen hetki se myös määrittää katsoja-kokijansa ja tarjoaa syvää inhimillistä kohtaamista eikä vain virtuoottista, konemaista liikettä.
Siinä suhteessa nykytanssiin onkin ujuttautunut virheiden myöntämistä ja lempeyttä, sillä nykypäivänä usein järkyttäminen ja provosointi kääntyy tekijää vastaan – nykymaailma on monen mielestä jo niin täynnä huutoa ja oikeassa olemista, että juuri senkaltainen näyttävyys tuntuu vanhentuneelta.
Voiko olla tanssia ilman liikettä? Voisiko tanssin voima sijaita muuallakin kuin liikkeessä? Tähän kysymykseen voisi vastata vaikka poimimalla Tanssin talon keväästä MimoArt Companyn BodyNotes – Special Edition-esityksen. Se nojaa valtavaan tekniseen taituruuteen, mutta yhdistää siihen klovneriaa – virheiden, haurauden ja epätäydellisyyden taidetta.
Yhdistelmä näyttää jo itsessään sen, minkä vapaaksi mielletty näyttämö tekee mahdolliseksi. ”Minua kiinnostaa tutkia klovnerian kehollista koodistoa”, sanoo ryhmän toinen perustaja ja taiteellinen johtaja Mimosa Lindahl. Lindahlille näyttävä suuri teos ei sulje pois intiimiyttä ja jokaisen esiintyjän oman laadun ja inhimillisyyden korostamista.
Body Notes on improvisaatioita hyödyntävä matka kaikkiin mahdollisiin näyttämöilmaisumuotoihin. Mitä näyttämön vapaus Lindahlille tarkoittaa? ”Rohkeutta, kokonaisvaltaisuutta sekä puhtaasti inhimillisyyttä.”
Tanssin talon kevään ohjelmistoa silmäillessäni voin todeta, että näyttävyys ja liike voivat olla edelleen tärkeitä sanoja, kun puhutaan nykytanssista. Ehkä siis onkin tapahtunut vain niin, ettei missään ole yhtä totuutta siitä, mitä ne tarkoittavat.
- Maria Säkö
Toimittaja ja kriitikko
Liity Tanssin talon ystävien joukkoon
