Niki Matheson 01 Photo Liisa Takala lores
Show photographer Liisa Takala

Tanssin talon uusi johtaja on Niki Matheson

Category 2

Tanssin talo ry:n hallitus on valinnut Niki Mathesonin Tanssin talon uudeksi johtajaksi 1.1.2021 alkaen. Matheson siirtyy Tanssin taloon Kulttuuritehdas Korjaamon johtajan paikalta.

Niki Mathesonin valinnassa korostui vahva kokemus kulttuurisektorin hallinto- ja johtamistehtävistä ja syvällinen ymmärrys tanssista substanssina. Hän on osoittanut niin työhistoriassaan kuin valintaprosessissa kykenevänsä sovittamaan yhteen erilaisia intressejä ja johtamaan kokonaisuuksia. Hallitus on hyvin iloinen saadessaan Nikin johtamaan Tanssin taloa kriittisessä vaiheessa – rakentamaan Tanssin talon toimintamallia kaiken tanssin talo -periaatteella, sitouttamaan kumppaneita ja vahvistamaan rahoituspohjaa yhdessä tiimin ja hallituksen kanssa”, kertoo Tanssin talo ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuuli Kousa.

Tanssin talo on ainutlaatuinen hanke ja merkittävä kulttuuriteko. Olen todella innoissani mahdollisuudesta liittyä Tanssin talon tiimiin. Tanssin talo on palveluorganisaatio, jonka tehtävä on yhdistää tanssi ja yleisöt, ja odotan, että pääsen yhdessä alan toimijoiden kanssa saattamaan tanssia sen moninaisissa muodoissa mahdollisimman laajan yleisön saataville”, kommentoi Matheson.

Niki Matheson (s. 1967) on pitkän linjan taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan hallinnon ja tuotannon ammattilainen, jonka työhistoriasta merkittävä osa on kulunut Suomen suurimman taidefestivaalin, Helsingin juhlaviikkojen parissa, viimeisimpänä hallintojohtajana v. 2007–2019. Erityisesti tanssin parissa työkokemusta on kertynyt tanssiryhmistä (mm. Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmä, Emio Greco | PC, Skånes Dansteater) ja -festivaaleilta (mm. URB, Kuopio Tanssii ja Soi, Liikkeellä marraskuussa, Helsinki Tanssiareena). Mathesonilla on taustallaan koreografin opinnot ja esittävän taiteen tuottajan tutkinto Teatterikorkeakoulusta.

Alkuvuodesta 2022 avattava Tanssin talo rakennetaan Kaapelitehtaan yhteyteen Helsingin Ruoholahteen. Rakennushankkeen rahoittavat Jane ja Aatos Erkon säätiö, Helsingin kaupunki, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Kiinteistö Oy Kaapelitalo.

Lisätiedot:

Tuuli Kousa, hallituksen puheenjohtaja, Tanssin talo ry

puh. 050 5437374


Beställ nyhetsbrev