SPARKS Banner2021

SPARKS-taiteilijat tuovat uusia teoksia Tanssin taloon

SPARKS-taiteilijat tuovat uusia teoksia Tanssin taloon

Tanssin talon SPARKS-hankkeessa toteutetaan kuusi kotimaista kantaesitystä 2022-2023. Erkko-saliin uudet teokset on valittu Milla Koistiselta, Johanna Nuutiselta ja Elina Piriseltä. Pannuhallissa nähdään kantaesitykset Outi Markkulalta, Kaisa Niemiseltä ja Marika Peuralta sekä Mikko Hyvöseltä.

Erkko-salin residenssivaiheesta tuotantovaiheeseen etenevät Milla Koistisen, Johanna Nuutisen ja Elina Pirisen teokset. Valinnasta vastasivat Tanssin talon ohjelmistopäällikkö Mikael Aaltonen sekä SPARKS-hankkeessa alusta asti mukana olleet asiantuntijat Faith Tan ja Pia Krämer.

Pannuhallin toteutettavat teokset valittiin aiemmin keväällä 2021. Pannuhallin haku oli suunnattu nuoren sukupolven tekijöille, joiden teosideoista välittyi tanssin eri muotoja ja traditioita.

“Olemme valtavan iloisia saadessamme näin kiinnostavan ja monipuolisen taiteilijajoukon luomaan oman näkemyksensä Tanssin taloon sen avausvuosina. He ovat vahvasti omaäänisiä, uutta kohti meneviä taiteilijoita, joilla on myös vakiintunutta toimintaa ja profiili kansainvälisesti”, Mikael Aaltonen sanoo.

Milla Koistinen

Milla Koistinen C: Antoine Aloche

Syksyn 2022 ohjelmassa yhteisöllistä iloa ja kansantanssiperinteen uudistumista

Uusien teosten esittämisen käynnistää syksyllä 2022 Outi Markkulan tanssi-, sävel- ja elokuvataidetta yhdistävä Kulkue.

Kulkue tarkastelee tanssiperinnettä liikkeen ja muutoksen näkökulmasta. Pohjoismainen yhteistuotanto tuo näyttämölle suomalaisia ja norjalaisia kansantanssin, nykytanssin ja kansanmusiikin ammattilaisia sekä elokuvantekijän ja kameran.

"Hyödynnämme teoksen prosessissa erilaisia perinteen eteenpäin siirtämisen menetelmiä, kuten muistiinmerkintää, toistoa ja rekonstruktiota, sekä liikumme henkilökohtaisten keho- ja tanssimuistojen kerroksissa. SPARKS-hankkeen myötä saatu tuki ja resurssit mahdollistavat meille aiempaa pidemmän, rauhallisemman ja tuetumman työskentelyn. Asiat saavat kehkeytyä ja pudota paikalleen ilman painetta”, Markkula sanoo.

Milla Koistisen yhteisöllistä iloa tutkiva teos nähdään Erkko-salissa loppuvuodesta 2022. Teos jatkaa ja syventää hänen Tanz Im August -festivaalilla kesällä 2021 esitetyn sooloesityksen Breathe teemoja.

“Tutkin mitä kohtaaminen oikeastaan on, mitä sen aikana tapahtuu ja mistä kumpuaa kollektiivisiin tapahtumiin liittyvä ilo ja nautinto”, Milla Koistinen kertoo. “SPARKSin mahdollistama residenssituki ja teoksen prosessin aloittaminen oli todella hyödyllistä sitä ajatellen, että nyt olemme jo paljon pidemmälle teoksen kanssa. Itse koen hyväksi, että harjoitusvaiheiden välissä minulla on aikaa ottaa etäisyyttä teokseen ja sitten palata siihen myöhemmin. Ideat ja ajatukset ehtivät hautua ja kypsyä.”

Muut SPARKS-hankkeen teokset tullaan näkemään Tanssin talon näyttämöillä kevät- ja syyskaudella 2023.

SPARKS on Suomen Kulttuurirahaston tukema Tanssin talon taiteellinen kehittämishanke, joka toteutetaan vuosina 2019–2023. Hankkeessa tuotetaan kolme kantaesitystä talon molemmille näyttämöille: 700-paikkaiseen Erkko-saliin sekä 235-paikkaiseen Pannuhalliin. Erkko-salin alkuperäisen haun kahdeksasta teoksesta viisi eteni residenssivaiheeseen, josta tuotantoon valittiin kolme. Pannuhallin teokset valittiin avoimen haun kautta. Hanke tukee suomalaisia taiteilijoita teostensa ja toimintansa kehitystyössä tutkimuksesta taiteilijaresidenssiin ja tuotantoon. Tuki kattaa työryhmän palkkiot, residenssiaikaa harjoitussalissa ja teatterissa sekä mahdollisuuden konsultoida asiantuntijoita prosessin aikana.


Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon