Corpus Hubris Jorma Richter
Show photographer Joma Richter

Veli Lehtovaara ja työryhmä etsivät vastauksia ekologisiin kysymyksiin SPARKS-residenssissä

Category 1 OHJELMA

Tanssitaiteilija Veli Lehtovaara ja työryhmä tarkastelivat SPARKS-residenssissä näyttämöä ja siellä esitettävää taidetta ekologisena kysymyksenä. Työnimellä Corpus Hubris kulkeva teos on koreografinen installaatio ja samalla Lehtovaaran ja mediataiteilija Eija-Liisa Ahtilan toinen yhteistyöteos.

“Ympäristökatastrofit, luontokato ja ilmastonmuutos kietoutuvat kaikki ruumiilliseen kokemiseen ja tapoihin olla tässä maailmassa. Järjestelmäämme ladataan jatkuvasti lisää energiaa, jolloin järjestelmä kumuloituu loputtomasti. Samalla kokemamme stressi kasvaa. Tämä purkautuu erilaisina oireina, esimerkiksi kadulla vastaan kävelevänä väsymyksenä. Biologinen ruumiimme on kasvanut aivan toisenlaiseen tahtiin,” Lehtovaara selittää.

Teoksen nimi Corpus Hubris viittaa rajojaan tuntemattomaan ruumiiseen ja käsittelee osaamme luonnon kiertokulussa. Mitä tapahtuu, kun tuo ketju häiriintyy tai katkeaa? Lehtovaaran mukaan ruumiillisuus on läheisin luontosuhteemme, ja sen kautta voidaan käsitellä myös ekologisia kysymyksiä:

“Tanssitaiteelle on ominaista herkistyminen erilaisille ympäristöille, tapahtumille ja tuntemuksille. Tämän aistinvaraisen tiedon näkyväksi tekeminen voi lisätä ymmärrystä suhteestamme luontoon ja muihin eliöihin, ja auttaa meitä toimimaan kestävämmin ja myötätuntoisemmin.”

Lehtovaara on asunut, opiskellut ja työskennellyt yli 10 vuotta Brysselissä, Belgiassa. Urbaanin asuinympäristön aiheuttama stressi johdatti hänet alunperin pohtimaan omaan tanssitaiteilijuuteen liittyviä peruskysymyksiä. Corpus Hubris onkin jatkumoa vuonna 2016 alkaneelle, Luonnonvarat-nimiselle taiteelliselle tutkimusprojektille. Tutkimusprojektissa hän kysyy, millaisia mahdollisuuksia tanssitaiteella on osallistua ekologisten ongelmien ratkaisemiseen.

Käytännössä teos rakentuu kolmen aiemman teoksen (Peltotiekeskustelu (2018), Katkelma 468 (2019) ja Ikimetsä (2021)) pohjalta, ja ottaa kantaa myös tanssiteosten elinkaareen: “Etsimme myös taiteellisessa prosessissa ekonomisuutta ja ekologisuutta. Emme lähde nollasta liikkeelle, vaan pohdimme, miten viime vuosien työ voisi kiertää ja miten sitä voisi hyödyntää tässä uudessa teoksessa.”

Näyttämö ekologisena kysymyksenä

Lehtovaaran aiemmissa teoksissa ympäristön ja paikan merkitys on ollut keskeinen. Esimerkiksi Katkelma 468 esitettiin tyhjässä öljysäiliössä ja Ikimetsä toi Kainuun aarniometsät keskelle kauppakeskusta. Myös Erkko-sali merkityksineen on osa tulevaa teosta:

“Tyhjyys on yksi keskeinen lähtökohta teokselle. Ajattelen näyttämöä, isona, ihmisen rakentamana tyhjiönä, epäpaikkana, jota määrittää sen erottaminen luonnollisista ympäristöistä. Näyttämö on äärimmäisen teknologinen tila, jossa kaikki, ihmisten liikkuminen, valo, ilman väreily ja ääni ovat ihmisen hallinnassa. Tästä näkökulmasta näyttämö on myös ekologinen kysymys”, Lehtovaara sanoo.

Corpus Hubriksen on tarkoitus rakentua Erkko-saliin koreografisen installaation tapaan. Tällöin esiintyjien ja katsojien väliset suhteet ovat esityksen aikana liikkeessä.

“Termi koreografinen installaatio viittaa myös liikkeeseen kahden eri median, tanssitaiteen ja kuvataiteen välillä. Eija-Liisa tunnetaan muun muassa monikanavaprojisoinneista, jotka mahdollistavat kerronnan hajauttamisen ja kompleksisten narratiivien luomisen. Meitä molempia kiinnostaa kerronnan ja liikkeen tilallisuus.”

Jännitteinen residenssi

Lehtovaaran ja Ahtilan lisäksi työryhmään kuuluvat äänisuunnittelija ja muusikko Jani Hietanen, pukusuunnittelija Piia Rinne, dramaturgi Merel Heering sekä esiintyjät Anni Koskinen, Elias Girod, Sofia Simola, Erik Eriksson, Eleanor Bauer, Kevin Fay ja Joma Richter.

Ensimmäisen residenssiviikon aikana esiintyjät perehtyivät Alexander-tekniikkaan ja TRE-harjoituksiin asiantuntijoiden johdolla ja työstivät näiden pohjalta koreografista materiaalia, toisena kokeiltiin teoksen äänimaailmaa Hietasen johdolla ja kolmantena rakennettiin näyttämö, jossa koreografinen materiaali, äänet, Ahtilan visuaalinen maailma ja Rinteen Ikimetsä-teokseen suunnittelemat puvut lopulta kohtasivat toisensa. Lehtovaara kuvaa prosessia onnistuneeksi ja jännitteiseksi:

“Uuden prosessin alku voi olla usein hyvinkin hidas ja tutkimuksellinen, kun vasta etsitään ja rakennetaan maastoa, josta teos lähtee rakentumaan. Toisaalta, SPARKS asetti teoksen työstämiselle raamit, jolloin residenssijakson jälkeen oli jo tarkoitus esittää demo teoksesta. Tätä ristivetoa oli tärkeää käsitellä ja sanoittaa yhdessä työryhmän kanssa. Lopulta onnistuimme kuitenkin olemaan samaan aikaan sekä kokeellisia että työskentelemään tavoitteellisesti kohti demoa. Meillä oli selkeä tavoite antaa jonkinlainen näkymä siitä, millainen tämä teos voisi olla tai mitä siinä halutaan tutkia”, Lehtovaara kertoo.

Neljä taiteilijaa työryhmineen sekä yksi kollektiivi on kehittänyt teosideoitaan SPARKS-residensseissä kesän ja syksyn 2021 aikana. Teosideoista kolme valitaan SPARKS-hankkeen viimeiseen vaiheeseen ja ne nähdään Erkko-salin näyttämöllä vuosina 2022 ja 2023.



Beställ nyhetsbrev