Wauhaus jussi matikainen
Show photographer Jussi Matikainen

Sparks: WAUHAUS-kollektiivi sähköisti residenssin

SPARKS OHJELMA

Leijulautoja, menuetin askeleita, elektromagneettisia kenttiä ääniksi muuntava laite ja elävää tulta. WAUHAUS-kollektiivi tutki SPARKS-residenssijakson aikana, miltä sähkö voisi kuulostaa, näyttää ja tuntua näyttämöllä. Samalla työryhmä löysi itsensä olemiseen ja ajallisuuteen liittyvien kysymysten ääreltä.

“Työhuoneemme ikkunat avautuivat Hanasaaren voimalaitokselle. Hämmästelimme usein voimalaitoksen hiljaisuutta – samaan aikaan siellä oli käynnissä valtavia prosesseja sekä ajallisesti että tilallisesti. Äänet kytkeytyvät kaikkialle. Ne saattavat olla niin hiljaisia, että jäävät huomaamatta. Silti taustalla voi tapahtua paljonkin.” äänisuunnittelija ja esitysten tekijä, yksi WAUHAUS-kollektiivin perustajajäsenistä, Heidi Soidinsalo sanoo.

Tämä havainto oli yksi lähtökohta residenssijaksolla työstetylle Elektromusikaali-teokselle. Työryhmän spektaakkeliksi kuvaileman teoksen teemana on kaikkialle kietoutunut sähkö – näkymättömät sähköverkot, niihin kytkeytyminen ja niistä irtautuminen, ja miten nämä kysymykset voidaan tuoda koettavaksi näyttämölle.

“Sähkö on nykyään itsestäänselvyys ja elinehto näyttämöllä. Millaista olisi toivottaa yleisö teatteritilaan, joka olisi mykkä ja pimeä. Tästä lähdimme liikkeelle”, WAUHAUS:issa alusta asti vaikuttanut koreografi Jarkko Partanen kertoo.

Kysymykset kehon ja sähkön suhteesta sekä sähköstä rajallisena resurssina johdattivat työryhmän erilaisiin kokeiluihin residenssin aikana: luomaan sähköä kehon avulla, liikuttamaan elottomia kehoja leijulaudoilla (hoverboard), muuntamaan elektromagneettisia kenttiä ääniksi sekä valaisemaan näyttämöä ilman sähköä, kynttilöin. Lisäksi, fyysikko Jaakko Hämäläinen luennoi työryhmäläisille sähkön toiminnasta.

Samalla työryhmä koki tulleensa isojen kysymysten äärelle, pohtimaan olemista, ajallisuutta, tätä hetkeä ja mennyttä.

“Kun kytken valaisinlähteen teatterissa päälle, tunnen kuinka fossiilisen energian vuosituhansien historia humahtaa ilmoille. Usein kuvitellaan, että näyttämöllä on rajaton määrä energiaa ja valoa hyödynnettäväksi. Ajatellaan, että enemmän on enemmän erityisesti isolla näyttämöllä”, valosuunnittelija Jani-Matti Salo sanoo ja jatkaa:

“Valosuunnittelijana olen halunnut kääntää tämän päälaelleen: entä jos suurella näyttämöllä olisikin vain kynttilä. Tuntuu ajankohtaiselta kysyä, miten ja millaisin resurssein teos mahdollistuu näin isossa tilassa. Samalla menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat yhteen. Teatteria esitettiin jo aikojen alussa elävän tulen valossa.”

Välisyyksien taide

Elektromusikaalia konseptoitiin ensi paperilla, sitten kokeilujen kautta esimerkiksi liikkeenä, ääninä ja valona. Residenssin aikana nämä osa-alueet tuotiin yhteen. Seitsemän taiteilijan kollektiivissa on tällöin paljon neuvoteltavaa, Soidinsalo myöntää. “Aika muuttuu parametriksi, jota ei ole ikinä riittävästi.”

Varsinainen teos syntyy Salon sanojen mukaan kuitenkin juuri näiden ehdotusten “välisyyksistä”: “Teoksemme ovat kovin holistisia ja eri osa-alueet sekä materiaalisuudet keskinäisriippuvaisia toisistaan. Itselleni on tärkeää tietää, mitä äänestä ajatellaan, jotta voin aktualisoida valollisen ehdotuksen näyttämölle. Olemme kaikki yhteisten dramaturgisten kysymysten äärellä.”

Nämä kysymykset voivat myös vaihtua:

“Ikinä ei tiedä, mikä lopulta on se konkreettinen liike, materiaali tai asia, joka alkaa innostaa koko työryhmää. Jossain vaiheessa voidaan todeta, että ei, ei se olekaan sähkö, se on energia joka meitä inspiroi, tai ei, se onkin akut. Tai sitten lopulta huomaamme, että se olikin musta jätesäkki, josta tuli niin iso juttu, että se alkoi vetämään koko prosessia”, Soidinsalo kuvailee.

Voiko seiniltä valua limaa?

Residenssijakson jälkeen kolmikolle on selvää, että työryhmä tarvitsee lisää aikaa työstää ja ajatella teosta näyttämön kautta. Tällä hetkellä Erkko-sali on vielä instrumentti, joka täytyy vain kuvitella. Partasen mukaan on oleellista kysyä, miten työryhmä voi luoda suuren näyttämön teoksen omilla ehdoillaan:

“Jos tilassa on 700-paikkainen luukkunäyttämö, ehdottaa se tietynlaisia tapoja kokea teoksen. Jos katsomo on taas mahdollista työntää pois, avaa se erilaisia mahdollisuuksia. Nämä kysymykset eivät ole irrallisia teoksen luomisprosessista.”

Monialaisen kollektiivin työskentelyssä harjoitusolosuhteilla on merkitystä.

“Luomme teoksia materiaalisuuksien kautta, ja usein väliaikaiset harjoitteluolosuhteet eivät tue tätä. Jos halutaan, että seiniltä valuu limaa, onko se mahdollista”, Soidinsalo antaa esimerkin.

“On tärkeää saada esittää teokseen liittyviä kysymyksiä näyttämöllä”, Partanen summaa.

Lue lisää Sparks-hankkeesta.

Lue uusimmat Sparks-artikkelit.

Neljä taiteilijaa työryhmineen sekä yksi kollektiivi on kehittänyt teosideoitaan SPARKS-residensseissä kesän ja syksyn 2021 aikana. Teosideoista kolme valitaan SPARKS-hankkeen viimeiseen vaiheeseen ja ne nähdään Erkko-salin näyttämöllä vuosina 2022 ja 2023.



Luodaan yhteys toisiimme

Tilaa uutiskirjeemme ja seuraa matkaa kohti Tanssin talon avajaisia.