Nimeton 1920 x 1080 px 2
Show photographer Tero Ahonen

Vaikuttajaviestinnän ammattilainen Riku Lievonen Tanssin talon hallitukseen

UUTISET

Tanssin talo ry:n jäsenet valitsivat vuosikokouksessa 18.5. Riku Lievosen uudeksi jäseneksi Tanssin talon hallitukseen.

”Riku Lievonen täydentää monipuolisella kulttuurialan, kumppanuuksien ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen osaamisellaan erinomaisesti Tanssin talon hallitusta”, kommentoi Tanssin talon hallituksen puheenjohtaja Tuuli Kousa.

Lievonen on toiminut monipuolisesti esittävän taiteen ja kulttuurin kentällä mm. Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen toiminnanjohtajana. Häneltä löytyy monipuolista toimialataustaa ja opintoja niin sosiaali- kulttuuri- kuin liiketalouden aloilta. Tällä hetkellä Lievonen työskentelee vaikuttajaviestinnän konsulttina Pohjoisranta BCW:ssä.

"Olen päässyt seuraamaan Tanssin talon taivalta aikalailla vuodesta 2010 alkaen. On hienoa nähdä talo nyt viimein avoinna ja Erkko-salikin ensimmäistä kertaa loppuunmyytynä. Myös Helsinki on saanut tarvitsemansa ison mittakaavan vierailunäyttämön, joka mahdollistaa upean ohjelmiston tekemisen niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltäkin koreografeilta ja ryhmiltä”, Lievonen sanoo.

"Odotan innolla ja motivoituneena alkavaa hallitustyötä ja toivon pystyväni auttamaan organisaatiota tavoitteiden saavuttamisessa.”

Tanssin talon ry:n jäsenet valitsivat myös uudelle kaksivuotiselle toimikaudelle hallitukseen Anna Moilasen sekä Hanna Rosendahlin.

Tanssin talon hallituksen puheenjohtajana toimii markkinointi- ja viestintäjohtaja Tuuli Kousa ja jäseninä koreografian professori Kirsi Monni, toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, Oulu2026 kulttuurisäätiön puheenjohtaja Risto Ruohonen, varatuomari Leena Mickwitz ja yrittäjä Anna Moilanen.

Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon