SPARKS Banner2021

SPARKS: Pannuhallin kantaesitysten tekijät valittu

Uuden sukupolven tanssintekijöille suunnattu haku Pannuhallin näyttämölle on päättynyt ja vuosina 2022-23 Tanssin talossa toteutettavat teosehdotukset on valittu.

Uuden sukupolven tanssintekijöille suunnattu haku Pannuhallin näyttämölle on päättynyt ja vuosina 2022-23 Tanssin talossa toteutettavat teosehdotukset on valittu.

Hakuun osallistui nuoren polven suomalaisia tai Suomessa toimivia tanssitaiteilijoita, joiden teosideoista välittyi tanssin eri muotoja ja traditioita. Tekijöiltä odotettiin myös näkemyksellistä ja ajassa olevaa otetta tanssiin. Hakemusten arvioinnista vastasivat Tanssin talon ohjelmapäällikkö Mikael Aaltonen sekä SPARKS-hankkeessa alusta asti mukana olleet Faith Tan ja Pia Krämer.

Valitut taiteilijat ja työryhmät ovat:

Outi Markkula ja työryhmä

Teosehdous edustaa uuden sukupolven nykykansantanssia ja -musiikkia. Se kiinnittyy laajempaan pohjoismaiseen keskusteluun traditioista ja niiden muutoksesta ajassamme.

Mikko Hyvönen ja työryhmä

Teosehdotus pohjautuu unelmaan kosmisesta yhteisöstä. Se käsittelee yhdessä toimimista eri näkökulmista, myös suhteessa yleisöön.

Marika Peura & Kaisa Nieminen ja työryhmä

Teosehdotus käsittelee tekijöiden suhdetta katutanssin eri muotoihin ja toisaalta näiden muotojen suhdetta länsimaiseen taidetanssiin. Se lähestyy myös aikamme tärkeitä kysymyksiä liittyen identiteettiin ja yhteisöön.

SPARKS on vuosina 2020-2023 toteutettava tanssin kehittämishanke, jossa tuotetaan Tanssin taloon yhteensä kuusi kantaesitystä, kolme 700-paikkaiseen Erkko-saliin ja kolme 235-paikkaiseen Pannuhalliin.

Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon