SPARKS-hanke etenee: kahdeksan tanssiteosideaa Erkko-saliin valittu jatkoon

SPARKS-hanke etenee: kahdeksan tanssiteosideaa Erkko-saliin valittu jatkoon

SPARKS

SPARKS-hankkeessa tuotetaan kolme kantaesitystä Tanssin talon 700-paikkaiseen Erkko-saliin ja kolme kantaesitystä 250-paikkaiseen Pannuhalliin. Taiteilijoiden lisäksi hankkeeseen liittyy mukaan neljä alan arvostettua asiantuntijaa.

SPARKS-hankkeen Erkko-salin kantaesitysten teosideoiden hakuprosessi on päättynyt. Hakemuksia toimitettiin lähes neljäkymmentä, ja hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen on valittu kahdeksan ideaa toteutettavista tanssiteoksista. Päätöksen jatkoon valituista teosideoista valmisteli Tanssin talon ohjelmistotiimi, johon kuuluvat Mikael Aaltonen, Pia Krämer ja Faith Tan. Lopulliset valinnat tiimi teki yhdessä Tanssin talon johtaja Matti Nummisen kanssa. Jatkoon valitut teosideat ovat innovatiivisia, hyvin suunniteltuja ja suurelle näyttämölle sopivia. Valittujen ideoiden takana on joukko taiteilijoita, joilla on vahva ja tunnustettu tapa tehdä taidetta. Valitut teosideat sopivat hyvin kolmivaiheisen, monivuotisen SPARKS-hankkeen työtapoihin ja aikatauluun. Hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen on valittu mukaan kahdeksan teosideaa seuraavilta taiteilijoilta ja työryhmiltä:

  • Annamari Keskinen ja Ryan Mason

  • Milla Koistinen

  • Veli Lehtovaara

  • Antti Lähdesmäki, Jukka Tarvainen ja Jussi Sirviö

  • Johanna Nuutinen

  • Elina Pirinen

  • Valtteri Raekallio

  • W A U H A U S

Valitut teosehdotukset vastaavat SPARKS-hankkeen tavoitteisiin ja edustavat pientä osaa monipuolisesta suomalaisesta tanssin kentästä. Tulevaisuudessa Tanssin talo pyrkii tarjoamaan mahdollisuuksia tanssiteosten kehittämiselle ja esittämiselle yhä laajemmalle joukolle alan ammattilaisia

Kansainväliset asiantuntijat mukaan hankkeeseen

Syksyllä 2020 Tanssin talo järjestää SPARKS-seminaarin, joka kokoaa tanssijat ja alan asiantuntijat yhteen. Seminaarin tarkoitus on vaihtaa ajatuksia ja pohtia käytäntöjä tanssiteosten tuottamisesta suurelle näyttämölle.

SPARKS-hankkeeseen liittyy mukaan neljä alan arvostettua asiantuntijaa: ranskalainen koreografi ja Centre National de la Dansen entinen johtaja Mathilde Monnier, palkittu australialainen koreografi ja Chunky Moven taiteellinen johtaja Antony Hamilton, yli 30 vuotta esittävien taiteiden parissa työskennellyt isobritannialaisen Sadler's Wells -teatterin tuotanto- ja kiertuepäällikkö Bia Oliveira sekä yhdysvaltalainen dramaturgi ja Yalen professori Katherine Profeta. Heidän puheenvuoronsa kuullaan syksyn SPARKS-seminaarissa.

Asiantuntijat tuovat mukanaan monipuolista osaamista koreografiasta, dramaturgiasta, tuottamisesta, verkostoitumisesta ja kiertuekäytännöistä. He ovat mukana koko SPARKS-hankkeen ajan ja tukevat teosten kehitystyötä.

Nyt jatkoon valituista kahdeksasta työryhmästä valitaan viisi kolmen viikon residenssijaksolle. Näistä valitaan kolme teosta tuotettavaksi ensi-iltaan Erkko-salin näyttämöille vuosina 2022–2023.

Mikä SPARKS?

SPARKS on uusi Suomen Kulttuurirahaston ja Tanssin talon rahoittama taiteellinen kehittämishanke. Hankkeen tarkoitus on tukea suomalaisia tanssitaiteilijoita, jotka haluavat luoda uusia tuotantoja suurille näyttämöille. Tuki kattaa työryhmän palkkiot, residenssiaikaa harjoitussalissa ja teatterissa sekä mahdollisuuden konsultoida dramaturgeja, tuottajia ja koreografeja koko prosessin ajan.

Teosideoita Erkko-salin kantaesityksiin haettiin Suomessa toimivilta kokeneilta tanssitaiteilijoilta, jotka ovat kiinnostuneita luomaan täyspitkän teoksen suurelle näyttämölle. Hakuprosessi toteutettiin avoimella hakumenettelyllä. Marraskuussa 2020 avattava Pannuhalliin tähtäävä SPARKS-haku pyrkii tukemaan tanssintekijöiden uutta sukupolvea Suomessa.

Hankkeessa 700-paikkaiseen Erkko-saliin ja 250-paikkaiseen Pannuhalliin tuotetaan kumpaankin kolme kantaesitystä, jotka nähdään vuosina 2022–2023.

Luodaan yhteys toisiimme

Tilaa uutiskirjeemme ja seuraa matkaa kohti Tanssin talon avajaisia.

Tilaaminen edellytää, että hyväksyt sähköpostiosoitteesi lisäämisen Tanssin talon markkinointirekisteriin. Lue lisää Tanssin talon tietosuojasta sivulta Evästeet ja tietosuoja.